maanantai 31. lokakuuta 2016

Ulkotilojen valaistus

Syksyn pimetessä alkaa miettimään pihan ja ulkotilojen valaistusta. Pihavalaistuksen tarkoituksena on ensisijaisesti tehdä pihasta ja ulkoilualueista turvallisia käyttää. Lisäksi pihavalaistuksella voidaan luoda tunnelmaa.

Valaistussuunnittelun yhteydessä Winled -suunnitteli ulkovalot taloon ja autotalliin. Talossa on ledinauha terassin katossa ja Velmu -terassivalaisimet terassin lattiassa. Hydra -seinävalaisimet kiertää sekä taloa että autotallia.



Winledin valikoimista löytyy myös erilaisia pihan valaisemiseen soveltuvia tuotteita. Yksi esimerkki alla olevassa kuvassa.



Valaistussuunnittelun yhteydessä kävimme läpi rakennusten valaisemisen, muun piha-alueen valaistus on vielä auki, se tarkentuu talven ja pihanrakentamisen aikana.  Meillä on isohko piha, jonka jonka valaistuksessa täytyy ottaa huomioon mm. jos lapset leikkivät pihalla niin siellä on hyvä nähdä touhuta. Asiantuntijoiden mukaan tämä luo myös turvallisuuden tunnetta ja kauempana olevat valonlähteet luovat horisontin, tämä luo lisää tilantuntua myös sisälle. Pihan valaistuksessa on etenkin kaupungissa otettava huomioon se, ettei valot häikäise naapureita tai ohi kulkevia ihmisiä.

Pääsemme tarkastelemaan lopputulosta niin ulko- kuin sisävalaistuksenkin osalta alkuvuonna 2017.

Yhteistyössä:


SaveSave

torstai 20. lokakuuta 2016

Ruokailutila

Taloa suunniteltaessa oli toiveenani saada ruokailutilaan pöytä kahdeksalle. Minusta on ihanaa kutsua ystäviä syömään ja nykyinen pöytä neljälle on liian pieni, vaikka pöydän päähän saakin kaksi extrapaikkaa.

Pinterestistä poimittuja ideoita ruokailuryhmistä

Meidän massiivipuinen ruokapöytä

Meille on ollut alusta asti selvää, että haluamme massiivipuisen ruokapöydän. Tällä hetkellä meillä on pähkinäpuinen pöytä ja lasinen sohvapöytä. Olemme kokeneet lasisen sohvapöydän hankalaksi puhtaana pidettäväksi näin lapsiperheenä. Tosin tämä on mielipide- ja fiilisasia, osa ystävistämme on ehdottomasti lasisen pöydän kannalla. 

Kriteerit pöydälle oli:
- Vähintään metrin leveä
- Pöytä 8:lle ilman jatkopaloja
- Puinen 

Törmäsimme Habitaressa Woodek -nimiseen yritykseen, jolla oli esillä tammesta valmistettuja pöytiä. Woodek on suomalainen yritys, joka valmistaa massiivipuisia tuotteita, jotka kestävät sukupolvelta toiselle. Tuotteita kannattaa mennä katsomaan paikan päälle, ne on upeita ja niitä on mahtava päästä hypistelemään, lisäksi paikan päältä saa apua esim. pöydän valintaan. 
Ruokailutila: Woodek Oaken ruokapöytä (kuvat Woodek), Secto 4201 valaisin, Hay Hee tuolit
Tuotteilla voi olla melko pitkä toimitusaika, mutta toisaalta jokainen tuote on uniikki ja se tehdään kestämään aikaa. Meillä pöydälle ei ole vielä tarvetta, joten kun laitoimme nyt tilauksen sisään saanemme pöydän samoihin aikoihin, kun pääsemme muuttamaan.

Itselle on tärkeää, että tuote tulee kestämään aikaa ja se on ikuinen. Lisää kuvia ruokailutilasta ja pöydästä, kun pääsemme muuttamaan.

Yleistä ruokapöydän valintaan ja mitoitukseen liittyen 

Ruokapöydän mmitoittamiseen on muutamia 'sääntöjä'. Itse mittailimme sopivaa pöydänkokoa teippaamalla lattiaan pöydän koon ja siirtelemällä siihen muutamia villapaaleja. 
- Varaa leveydestä 60 cm per ruokailija eli 8 hlön pöydän leveys on min. 240 cm.
- Pöydän ympärille tilaa tulisi varata vähintään 70cm, jotta pöydän ympärillä mahtuu istumaan. Metrin leveä pöytä vaatii tilaa vähintään 240cm (70cm+100cm+70cm).
- Jos haluat maton pöydän alle niin sen tulee olla suurempi kuin pöydän ja tuolien ollessa ulos vedettyinä. Meidän tapauksessa maton tulisi siis olla n. 300cm * 280cm.

Yhteistyössä:


maanantai 3. lokakuuta 2016

Keittiösuunnitelmaa ja kivitasot

Keittiö on yksi kotimme tärkeimmistä tiloista, sillä siellä tulee vietettyä paljon aikaa perheen ja ystävienkin kesken. Pidän myös ruoanlaittamisesta, joten keittiön pitää myös olla toimiva. Aloitimme keittiön suunnittelun samalla kun suunnittelimme talon pohjaa.
Pinterest Musta keittiö - inspiraatiokuvia

Törmäsin tähän (kuva alla) australialaiseen DKO Architecturen suunnittelemaan keittiöön Pinterestissä. Olin superiloinen tästä löydöstä sillä meillekin on tulossa L-muotoinen keittiö saarekkeella. Tämä keittiö on toiminut meidän keittiön inspiraationa.
Kuva: DKO Architecture - M-Houses Kitchen
Mietimme pitkää, että myös meille tulisi yläkaapit 600mm syvinä, mutta käytäntö vei voiton ulkonäöstä. Haasteeksi olisi muodostunut seuraavat asiat, jos yläkaapit olisivat olleet 600 syvät: Ne olisi pitänyt sijoittaa korkealle, jotta niihin ei lyö päätään. Tämä olisi johtanut siihen, että niihin sijoitettavat tavarat eivät olisi jokapäiväisessä käytössä.

Keittiömme toteuttaa puuseppä, mutta siitä lisää sitten kun on jotain näytettävääkin.

Kivitasot


Koska olemme tällä hetkellä mieltyneet mustaan, noudattaa myös keittiö tätä samaa linjaa. Kaapistot tulevat olemaan savutammea ja tasot mustaa kiveä. Tasojen kanssa meillä sattui hyvä tuuri, sillä Tulikivi myy tällä hetkellä (syksy 2016) Espoossa varastoeriä 100e/neliö! Bongasin ilmoituksen Facebookista ja kirmasimme paikalle heti seuraavana aamuna.

Kuvat: Tulikivi Oyj
Olimme suunnitelleet tasoiksi Nero Assoluto -graniittia, mutta päädyimme kuitenkin Black Pearl -graniittiin hinnasta johtuen. Molemmat ovat hyvin tummia, mutta Black Pearl on hieman eläväpintaisempi ja ehkä harmaampi. Tulikiveltä löysimme tarjouksesta vessaan kivisen malja-altaan.

Tulikiven nettisivuilta löytyy hyvät hoito-ohjeet kivitasoille, joten en ala niitä tähän kirjoittelemaan uudelleen.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Sisustuslöytöjä

Raksaprojektin edetessä budjetti paukkuu ja sisustaakin pitäisi. Me ollaan oltu tarjoushaukkoina ja bongailtu erilaisia sisustusjuttua ystävämyynneistä, outleteista ja muista tarjouksista. Onko teillä hyviä vinkkejä sisustushankintoihin?

Finnish Design Shop Ystävämyynti


Lauantaina 1.10.2016 vietettiin Finnish Design Shopin Ystävämyyntitapahtumaa Turussa. Lähdin sinne ystäväni kanssa hyvissä ajoin ja olimme jonossa reilu 1.5 tuntia. Tämä jonotus kuitenkin kannatti. Saimme molemmat ne asiat mitä lähdimme hakemaan. Ja vähän ekstraakin ;D Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse olin FDS:n ystävämyynnissä, mutta kuuleman mukaan se on joka vuotinen tapahtuma. FDS:llä on usein myös joulukalenteri, jossa avautuu uusia tuotteita muistaakseni muutamana päivänä ennen joulua.


Omat hankintani FDS:n ystävämyynnistä olivat Hay:n Hee -tuolit, joista puolet jäi vielä puuttumaan. Hee -tuolit olivat muuten mieheni valinta, kun oma valintani oli hieman tyyriimpi ja minulla ei ollut muita ajatuksia tuoleista. Äidilleni hankin synttärilahjaksi Secton Octo -valaisimen. Pojille Legojen säilytykseen pari Lego -laatikkoa. Lisäksi onnistuin bongaamaan vielä kassajonosta Hayn Lounge -tuolin, jonka voi bongata kotiinpaluukaaoskuvasta. Ystävämyynnissä tarjoukset olivat omien havaintojeni mukaan -30%, -40% ja jopa -80%!

Helsinki Design Week - Design Market


Hieman aiemmin vietettiin Helsinki Design Week -tapahtumaa, jossa järjestetään Design Market -tapahtuma Kaapelitehtaalla. Menimme paikan päälle hieman katselemaan ja päädyimme hankkimaan täältä Secto 4201 -valaisimet ruokailuryhmän päälle. Saimme kolme valaisinta yhden normaalihintaisen hinnalla, joten vaikka tämä ei ollut suunniteltu hankinta, uskalsimme sen tehdä. Ja nyt kun nuo lamput odottavat muuttoa, ovat ne alkaneet tuntua entistä paremmalla valinnalle.  

Lähiaikoina taitaa olla myös Hullut Päivät, joten sieltä pitää yrittää bongailla lisää tarvittavia sisustusjuttuja. Ensi viikolla meille tulee takka, joten siitä sitten seuraavaksi.