sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Muurin rakennusta

Olemme viettäneet kolme viikonloppua muurin rakennuspuuhissa. Tämä ei ollut alkuperäisesti suunnitelmissa, mutta kun poistimme pensasaidat naapurin rajalta ja maanrakennustyöt oli tehty  totesimme, että korkeuseroa naapuriin on sen verran, että jotain täytyy tehdä.


Muuria ei oltu budjetoitu projektiin, joten ensimmäinen homma oli etsiä edulliset muurikivet. Tämä onnistui melko helposti sillä Tuusulan Ruduksella löytyi poistuvana mallina halkaistavat perusmuurikivet ja kansikivet. Näissä säästettiin hinnassa, mutta töitä niiden kanssa joutui tekemään: 7 lavaa eli 504 kiveä piti halkaista (ensimmäinen vkl tai oikeastaan yksi sunnuntai). Onneksi löysimme netistä videon, jossa näytetään miten homman kanssa on helppo edetä. 



Muuriin tuli yksi 90-asteen kulma, joka oli melko helppo toteuttaa Ruduksen valmiilla kulmapaloilla. Ainoastaan kansikiveä piti tuunailla rälläkällä ja vasaralla, että se saatiin sopimaan kulmaan. 

Muurin rakentaminen


Meillä muurin rakentaminen eteni seuraavasti: Maanrakennusurakoitsijamme kaivoi meille n. 20 cm syvän perustusojan, jonka pohjalle tuli suodatinkangas, ja sen päälle laitettiin sepelit. Sepelit tärytettiin. Niiden päälle sitten vielä toinen kerros suodatinkangasta, joka leikattiin niin, että se ulottui koko pituudelta muurin taakse. Tämä siksi, että muurin taustaan tuli sepelikerros toimimaan sala-ojana ja erottamaan muun maa-aineksen muurista. Toisen suodatinkangaskerroksen päälle tuli kivituhkaa, joka helpotti asentamista. Ensimmäinen kerros muurissa oli työläin, tämän jälkeen työ oli lähes pelkästään kivien kantamista ja niiden paikalleen latomista. Koska osa muurista on n. 70 cm korkea liimasimme kivet kiinni toisiinsa valmistajan ohjeen mukaisesti. Varsinaiseen muurin rakentamiseen meillä meni kaksi viikonloppua. Tosin osa muurin takaisista maatäytöistä on vielä kesken...

Yllä pätkä valmiista muurista, kokonaisuudessaan muuria tehtiin 37 metriä. Kuvan vasemmasta alareunasta voi huomata, että toteutimme muurin porrastukset sen pohjaan, näin vältimme porrastukset yläreunasta ja saimme muurista kauniin tasaisen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti